SUOMI-POJAT JA SUOMI-TYTÖT KANNATUSYHDISTYS RY:N 60-VUOTISHISTORIIKKI
MUSIIKKIOPISTON HISTORIA
Perustuu Kalervo Hämäläisen ja Kirsi Hämäläisen haastatteluihin vuonna 2006.
UNELMISTA TOTTA
Pohjois-Savossa olevassa maalaispitäjässä Vesannolla oli 1930-luvulla mieskuoro, naiskuoro, sekakuoro, salonkiorkesteri ja soittokunta, jotka tekivät suuren vaikutuksen Kalervo Hämäläiseen lapsena ja nuorena. Kalervo haaveili jo lapsena johtavansa kuoroa vielä jonain päivänä.
Kalervo Hämäläinen tuli Helsinkiin tammikuun 3. päivänä 1946. Koska asiaa oli jo valmisteltu kirjeitse etukäteen, niin lahjakkaitten lasten orkesterin tukiyhdistyksen perustava kokous oli samana päivänä. Suomi-Poikien kannatusyhdistys on rekisteröity virallisesti 18.11.1946.
Toiminta alkoi heti. Ensi vaiheessa mukaan otettiin neljä oppilasta Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolta ja viisi soittajaa muualta. Mukana oli laulusolistin taustajoukoissa mm. kaksi viulua, sello, piano, puhallinsoitin ja ksylofoni, eli yhteensä 10 Kalervo mukaan lukien. Soittajat olivat n. 12–15-vuotiaita. Uutta oli se, että soittajille teetettiin esiintymispuvut ja lavaesiintymistä harjoiteltiin erikseen oopperalaulaja Väinö Solan johdolla. Orkesteri esiintyi mm. Helsingin kaupungin 400-vuotisjuhlissa, soittamalla marssit kuukauden ajan joka päivä klo 12, sunnuntaita lukuun ottamatta. Orkesteri muodosti tunnin ohjelman ja kävi esiintymässä Suomessa 48 paikkakunnalla. Rahaa kerättiin esiintymisillä. Myöhemmin Ruotsi, Norja ja Tanska tulivat mukaan, ja mm. Norjassa orkesteri esiintyi kahden viikon kausia kylpylässä.
Yhdistyksen sääntöihin tuli maininta, että se ylläpitää suomalaiskansallista musiikkikulttuuria. Suomalaisen musiikin lisäksi orkesteri soitti tunnettuja klassisia kappaleita. Mitään poliittista toimintaa ei ollut. Säännöissä mainittiin myös, että mikäli varoja jää yli, jaetaan stipendejä lahjakkaille oppilaille. Esimerkiksi Lapista muutama Holger Fransmanin oppilas sai matkarahat ja lukukausimaksut.
OPETUS ALKAA
Opetus tuli mukaan, jotta saatiin jatkuvuutta orkesterin toimintaan. Erityislahjakkaita seulottiin. Puolustusvoimien puhallinkoulusta rekrytoitiin myös soittajia. Janitsaari-soittokunta perustettiin esimerkin mukaan, jolloin saatiin kaikkia puhallinsoittimia mukaan.
Jousisoittimet olivat lisänä, samoin soolonumeroita. Esimerkiksi Pekka Kalervo Marttinen hoiti viulusoolot, Rainer Kuisma ksylofonisoolot ja Kyösti Huuhko huilusoolot.
Säännölliset harjoitukset olivat kaksi kertaa viikossa alusta saakka. Ensimmäinen harjoittelupaikka oli Kaisaniemen kansankoulun ylimmässä kerroksessa. Eduskuntatalon kellarikerros oli toisena harjoittelupaikkana. Myös Kansaneläkelaitoksen huoneisto Nervanderinkadulla oli pitkään harjoittelupaikkana.
Yhdistyksen nimi muutettiin Suomi-Pojat ja Suomi-Tytöt kannatusyhdistys ry:ksi, koska tytöt otettiin mukaan toimintaan. Kuorossa tytöt olivat hyviä, sillä tytöillä äänenmurros ei vaikuta juurikaan ääneen. Kuorossa oli enimmillään 125 nuorta.
1950-luvulla aloitettiin opettajien palkkaaminen ja yksityistunnit alkoivat. Sibelius-Akatemiasta, sotilassoittokunnasta ja Helsingin kaupunginorkesterista tuli paljon opettajia. Tärkeitä asioita opettamisessa olivat tason pitäminen korkealla, ja tätä kautta salit täyteen maksavista kuulijoista. Esteettinen puoli oli myös tärkeää. Opetusta oli monessa eri paikassa. Erityisesti pianoa opetettiin monen eri opettajan kotona. Soittimina olivat kaikki orkesterin soittimet sekä piano ja laulu. Oboe, fagotti, pikkolohuilu ja tuuba kärsivät oppilaspulasta. Uusimaa, Järvenpää ja Kerava olivat kaukaisimmat opetuspaikat.
Johtokunnan puheenjohtajina ovat toimineet mm. Ernst Linko, vpj Sulho Ranta, pj Lauri Pautola, Kosti Ilveskero, Eelis Paukkuri. Toiminnan johtajina (musiikkiopiston johtaja) ovat toimineet 1946–1984 Kalervo Hämäläinen, 1984–88 Kari Hämäläinen, 1988–2004 Kirsi Hämäläinen ja 2004– Harri Hölttä.
SUURTA TOIMINTAA
Toiminnassa oli mukana enimmillään 950 oppilasta 1960–70-lukujen taitteessa. Siihen aikaan muita musiikinopetusta antavia tahoja olivat Sibelius-Akatemia, Kansankonservatorio, Sivistysjärjestöjen kirjeopisto sekä Munkkiniemen musiikkiopisto, nykyinen Länsi-Helsingin musiikkiopisto on samanikäinen, perustettu loppuvuodesta 1945. Suomi-Pojat oli ainoa esiintymiseen painottava opisto. Kalervo ehdotti yhteistä teoriaopetusta kaikille opistoille oppilaiden puutteen vuoksi, mutta idea ei saanut kannatusta.
Johtokunnan jäsenet Tor-Björn Riska ja dosentti Jauhiainen halusivat musiikkiterapiaa opetusaineeksi erityislaitoksille. Petri Lehikoinen oli opastamassa. Saksasta tuli muodollisesti pätevä opettaja, mutta oli myös muita epäpäteviä opettajia. Koulutus oli vasta käynnistymässä Suomessa.
Kaikki halukkaat pääsivät Suomi-Poikiin opiskelemaan. Erikoislahjakkaat pääsivät kuitenkin esiintymään ja saivat erityiskohteluna esiintymiskoulutusta. Luontaista karsintaa tapahtui jo tuolloin. Kalervo kävi kahdesti Amerikassa, 1963 ja myöhemmin, jolloin hän stipendin turvin kävi tutustumassa musikaalisuustestiin (Edwin Gordon: Musical Aptitude Profile 1965). Kalervo toi testin Suomeen. Kiinnostuneet saivat käydä testissä.
Kalervo Hämäläinen: ”Miksi lasten pitäisi harrastaa musiikkia? Ei pakolla kenenkään. Taiteellisesti lahjakkaat menevät omia polkujaan, muut soittavat iltojensa iloksi.”
MIKÄ ON MUUTTUNUT VUOSIEN SAATOSSA KALERVON MIELESTÄ?
1960–70-lukujen taitteessa musiikki muuttui rajusti. Myös koulujen musiikkielämä muuttui täysin. Kouluissa ei enää opetettu maakuntalauluja, radiosta ja televisiosta oppilaat opettelivat kuuntelemaan hittejä. Tunnit olivat menneet levyraadiksi ja lasten ehdoilla toimimiseksi.
Opetuksen, opettajien ja oppilaiden taso on taidoiltaan ja määrältään noussut valtavasti. Vaihtoehtoista ei-ammattiin tähtäävää opetusta on tullut paljon lisää.
Aikanaan tavoitteisiin päästiin hienosti. Heimo Haitto, Väinö Sola ja muut vetivät salit täyteen. Nykyistä Töölön musiikkikoulun linjaa Kalervo pitää sinänsä hyvänä, mutta puutteena suurten esiintymisten puuttumista rahanhankinnan muotona. Nykyisellä tasolla ja nimekkäiden esiintyjien tarjonnalla konserttien järjestäminen olisi kuitenkin suuri riski.
Yhdistys on muuttunut ajan mukana. Jazzin, rokin ja popin leviäminen Suomeen on muuttanut koko musiikkikulttuuria. Yhdistyksen jäsenmaksut olivat alun perin vapaaehtoisia, mutta jäivät ajan mittaan pois. Kalervon aikana pidettiin isänmaallisuudesta kiinni ja kiinnitettiin huomiota (myös vähävaraisiin) lahjakkaisiin lapsiin.
”Into korvaa lahjakkuutta, joskus ylittääkin sen. Musikaalisuustestiä 6-vuotiaille ei voi edes
ajatella. Onko musiikillinen sivistys vai virtuositeetti tärkeämpää? Täytyykö musiikin saralla menestyä? Riittääkö pelkkä tekeminen? Onko parempi keskittyä yhteen asiaan vai monipuolinen harrastaminen? Positiivista palautetta täytyy antaa, mutta ei liikoja luuloja. Tie tähdeksi on vaikea, nykyisin yhä vaikeampaa.”
TÖÖLÖN MUSIIKKIKOULUKSI (KIRSIN HAASTATTELU)
Suomi-Poikien ja Suomi-Tyttöjen musiikkiopiston toiminta oli 1980-luvun puolivälissä lähinnä soitonopettajien välittämistä. Kalervon poika Kari Hämäläinen hoiti rehtorin pestiä hetken 1980-luvun puolessa välissä, mutta lopulta Kalervon tytärtä Kirsi Hämäläistä pyydettiin jatkamaan perinteikästä toimintaa. Kirsi aloitti rehtorina syksyllä 1988. Tällöin oppilaita oli noin 100. Opetus oli hajallaan. Tiloina käytettiin nuorisoasiainkeskuksen tiloja, jotka olivat halpoja. Kartasta katsottiin Helsinkiä, mistä puuttuisi opetusta. Töölö valittiin keskeisenä paikkana ja myös siellä oli eniten toimintaa jäljellä. Suomi-Poikien ja Suomi-Tyttöjen musiikkiopisto-nimi vaihtui Töölön Musiikkikouluksi.
MYÖS TURKKUSES
Samalla aloitettiin toiminta myös Turussa nimellä Uusi musiikkikoulu. Aluksi se ei saanut mitään tukea Turun kaupungilta. Turussa virkamiehet ehdottivat myöhemmin yhdistymistä Turun musiikkikoulun kanssa ja sitten lakisääteisyyttä. (Turun seudun musiikkiopisto.) Kirsistä tuli myös Turun musiikkikoulun rehtori. Juuri lakisääteisyyden kynnyksellä Kirsi lähti Turusta eli vuonna 1994.
OPETUSPISTEIDEN MUUTOKSIA
Töölön musiikkikoulu toimi tuolloin nuorisoasiainkeskuksen, koulujen ja päiväkotien lisäksi Humalistonkadulla. Aluksi oli vain yksi huone käytössä. Vuonna 1994 saatiin käyttöön myös yläkerta. 1998 muutettiin nykyisiin tiloihin Töölönkadulle.
Opetuspisteitä oli muutama Töölön lisäksi, Maunulassa ja useita Puistolassa. Maunulan opetuspiste lopetettiin, Munkkivuoren ja Kruunuhaan kotiopetukset jäivät lopulta eläkkeelle. Puistolan opetus siirtyi Pia Kortealan äitiyslomalla hänen kotiinsa, josta se lopetettiin myöhemmin.
KIRSIN VISIOT KOHTI NYKYISTÄ TOIMINTAMALLIA
Toiminta ei ole ollut alusta asti nykyisenkaltaista, vaan se on muovautunut pikkuhiljaa sellaiseksi. Opettajien valinnalla on ollut vaikutusta. Taiteilijoita ei ole suosittu vaan kasvattajia. Suunta ja toimintatapa ovat muotoutuneet ehkä enemmänkin erheiden poistamisen kautta kuin selkeää visiota seuraten. Pääsykokeita ja tutkintopakkoa ei ole ollut koskaan. Konsertteja ei ollut aluksi, eikä Kirsi pitänyt niitä tärkeänä. Silloinen muskariopettaja Lena Suonio kiteytti joitakin ideoita, mm. konsertit tulivat ilmeisesti Lenan myötä. Nykyisin neljä kertaa vuodessa järjestettävä konserttiviikko on tärkeä osa TMO:n toimintaa.
TAKANA LOISTAVA MENNEISYYS, ENTÄ TULEVAISUUS?
Kaiken loisteliaan esiintymistoiminnan jälkeen saattaa mieleen nousta kysymys, onko nykytila jonkinlainen pettymys? Enää ei esiinnytä presidentinlinnassa, mutta opiston ulkopuolinen esiintyminen on edelleen vahvasti mukana opiston toiminnassa.
Itse olen sitä mieltä, että Suomi-Pojat ja Suomi-Tytöt kannatusyhdistyksen nimissä on tehty hienoa ja osittain aikaansa edellä olevaa nuorisotyötä kautta aikojen, ja tehdään yhä edelleen. Nykyisin taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän sisältö on aika pitkälle sitä, mitä Töölön musiikkikoulussa on hyväksi havaittu ja käytännössä koettu kohta jo kolmekymmentä vuotta. Näin ollen voin röyhkeästi väittää, että Töölön musiikkikoulu on toiminut tiennäyttäjänä yhä uudistuvalle suomalaiselle musiikinopetukselle, joka selkeästi on menossa samaan suuntaan kuin me olemme menneet jo kauan aikaa.